lauantai 22. heinäkuuta 2017

Matalaliitoa

Jou jou jou.

Tässä on taas menty vähän kevyemmillä taakoilla. Tai no, kevyillä ja kevyillä, välillä vähän kovempaa, enimmäkseen vähän kevyemmin. Lisäsin yhden työpäivän viikkoon ja se tuntuu kropassa heti toisenlaiselta. Tää elämisen opettelu on jotenkin tuskaista ja väsyttävää.

No kuitenkin, asiaan! Treenien puolesta on nyt tosiaan käyty vähän kevyemmillä kierroksilla. Edellispostauksen ihmiskoe-Superdieetin jälkeen on tuntunut kaikkivoipa hyvinvointi olevan rajallista. Itse SD-dieetti meni vähän miten meni. Selittäkääpä tämä yhtälö: en menettänyt painoa, en kadottanut senttejä, mutta vatsalihakset tulivat paremmin näkyviin. Koska olen ollut emotionaalinen raunio ja elämän kestäminen vaihtelee vähän niinku päivän sisälläkin, lannistuin kovasti muiden tuloksista: sieltä lähti -5kg, tuolta -15kg. Muutoskuvat ovat hurjia, toisin kuin itsellä: vaikka ne vatsalihasten varjot syvenivät, jotenkin oli odottanut koko figuurini muuttuvan gasellimaiseksi beibeksi, joka bikineissä hehkuu taivaallista valoa. Mökötettyäni asiasta pari viikkoa, aloin vihdoin prosessoida kuuden viikon suoritusta aivojen kanssa. Suurinta antia itselleni oli loppujen lopuksi oppia, miten oma kroppa reagoi ravintoon. Ulkomuistista kun heittelen, niin meni about näin:

  1. Niin kauan kuin hiilarit olivat suhteellisen korkealla, jaksoin mitä tahansa. 
  2. Kun hiilareita alettiin laskea, jaksoin about viikon verran ihan ok. Nostin salilla jopa painoja samaan, millä normaalisti teen puolia sarjoja dieettiohjeisiin verrattuna. 
  3. Viikon hiilarivajeen jälkeen tuli aivan karmea romahdus. Fyysisesti en jaksanut yhtään mitään. Valitin dieetin vetäjille ja käskynä tuli lisätä aamupalalle kaurapuuroa. Olo koheni nopeasti, mutta nostoa dieetin punttiennätykseen ei koskaan enää tullut. 
  4. Sykkeet lakkasivat nousemasta: siis en vain yksinkertaisesti jaksanut mennä niin kovaa, että sykkeet olisivat pysyneet korkeammalla, ja jos yritin, sitä jaksoi korkeintaan minuutin tai pari verrattuna siihen, miten juoksussa pystyy tekemään pidempiä korkeasykkeisiä jaksoja. 
  5. Suolaa, suolaa, suolaa. Jos syöt puhdasta, itsetehtyä ruokaa ilman eineksiä, etkä edes vedä leipää, suolaa ei yksinkertaisesti tule tarpeeksi ellei suolapurkki heilu. Se aiheuttaa aivan järjettömän kurjaa oloa ja heikkopäisyyttä. 
Kaiken kaikkiaan aika hullu, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen dietointi! Taas opin monia asioita omasta kropastani, joita en ilman dieettiä olisi koskaan joutunut edes miettimään. Dieetin jälkeen olen tosiaan syönyt aika lailla just mitä tykkään, mitä nyt jätin semmoisen perusrungon dieetistä arkipäivään. Treeneinä olen hotkinut pitkiä lepoja ja sekalaisesti salia ja pitkää kestävyystreeniä, mäkitreenin muodossa enimmäkseen. Niin, ja lastenviihdytyksen muodossa, tämän kesän teemana on ihan ehdottomasti ollut tenavien perässä juokseminen. Kröhöm, siis siksi, että rakas veljentyttäreni on silleen ajomatkan päässä meiltä, ja sillä 'Ilviöllä on energiaa enemmän kuin kolmen sähköauton akussa. Vanhempien iloksi olen sitten käynyt useamman kerran väsyttämässä lapsen unille toimimalla hänen korkeutensa henkilökohtaisena nosturina ja ratsuna.



Suonette anteeksi hetkellisen tätimoodin.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Ihmiskokeita!

Mulla on taas ollut pitkästä aikaa vaihtoehtoista toimintaa! Juostua on tullut, mutta vain matolla, mutta hei: useamman kerran viikossa! 💥

Tämä intoilu ja ihanuus alkoi tosi hyvästä ideasta ottaa osaa FitFarmin Superdieettiin. Yksi kaverini kävi sen läpi ja hoikasta olemuksestaan huolimatta pudotti painoa, joten vaikuttuneena tästä päätin että no mikä ettei, testataan!

Kerron SD:stä sen verran, että nyt on menossa viikko 5. Dieetti alkaa starttiviikolla, jonka aikana panikoidaan ja ahdistutaan kaikki treenit ja ruokavaliot ja muut suunnitelmat kuntoon. Tämä ei ole vaativa dieetti, mutta se vie varmaan pari kolme iltaa, että saa luettua kaiken matskun ja kasattua ostoslistan. 3. ja 6. (eli jos starttiviikko lasketaan mukaan, 4. ja 7. viikolla) on tankkauspäivät, ja ne kannattaakin varmaan suunnitella omien juhlien ympärille. Itse katsoin että kappas vain, 3. viikko sattuu valmistujaisviikolle ja 6. juhannukselle, joten sehän vaan passaa. EDIT: Tää oli muuten höpötöhötöttörööpuhetta, viimeisellä viikolla ei ole tankkausta, mutta mikäli dietointia haluaa jatkaa, tankkauspäivät sijoittuvat muistaakseni joka toiselle viikolle. Itse vedin tankkauksen, koska juhannus. 

Painoa ei ole pudonnut. Tai no alussa lähti pari kiloa varmaan nesteitä, senttejäkin vähän, mutta ne ovat nyt sitten palanneet tankkauksessa. Huomaan, että lihakset ovat kyllä kasvaneet, mutta rasva ei ole lähtenyt siitä päältä minnekään. Toivottavasti tässä nyt alkaa pian tapahtua jotain, menee kyllä muuten hukkaan. Dieetin treeniosiossa on paljon salia ja älyttömästi aerobista liikuntaa, joka on itselleni ollut pk-lenkkeilyä hitaampaa hölkkäämistä, jotta sykkeet pysyvät todella alhaisina. Mutta kaikki lasketaan?


Toinen testi onkin sitten vähän... oudompi. Mulla on pitkä historia kalmankalpean ihon onnellisena kantajana, ja kesäisin olenkin se yksi, jota sattuu katsoa kun sinertävän vaalea iho heijastaa aurinkoa - uskon olevani jotain sukua Twilight-vampyyreille, glitteriä vielä vähän pintaan niin ei mitään eroa. Mystisesti en sinänsä pala herkästi, mutta en kyllä ota sitten väriäkään kuin sen verran, että jos silmiä siristää, näkee sävyeron käsivarren sisäpinnassa vs. kämmenselkä.

Tämän innoittamana ostin sitten Dermosilin Solistica-pillereitä. Yhdessä pakkauksessa on kahden kuukauden tarpeet, ja paketti lupaa terveen sävyn myös ilman aurinkoa. Katsotaan miten käy! Nyt viikon jälkeen ei tietysti vielä ole mitään kovin vaikuttavaa muutosta nähtävissä. Pitää etsiä, josko viime kesältä olis kuvia tallessa, että näkee tuleeko mitään mitattavaa eroa oikeasti näkyviin!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Kokkola City Run: After Partyt

Harvoin menee juoksut näin nappiin!

Tämän eepoksen sankareina toimivat minä, Luontoloinen, Mr. Luontoloinen, Vuokko, Vuokko-sisko, veli Luontoloinen ja veli Luontoloisen kaveri.

1. kilometri. Lähtöpamaus starttaa aivan yhtäkkiä. En ole vielä yhtään valmis, päällitakin olen sentään tajunnut jättää kaverille, joka ei juokse. Starttaan sykemittarin ja kadotan heti alkuun veli Luontoloisen kavereineen, sekä Vuokon siskon. Vuokko pysyy tiukasti vierellä, onneksi, on mukava juosta alku yhdessä. Perinteisesti olemme tulleet viime tipassa paikalle: olin muka viisaasti varannut aikaa, jotta ehdimme mukaan Maamme-lauluun. Lession learned, älä pelaa videopeliä juuri ennen lähtöä. Emme ehtineet Maamme-lauluun, ehdimme nipin napin nähdä muutaman tutun matkalla lähtöpaikalle ja etsiä Vuokko-siskon, veli Luontoloisen ja tämän kaverin, ja sitten se jo alkoi.

Mutta hei, tänä vuonna en unohtanut numerolappua kotiin!

Onneksemme olemme päässeet aika eteen, joten kävelijöitä ei tarvitse väistellä, mutta pujottelemme silti muutaman juoksijan ohitse ja etsiydymme massan reunalle päästäksemme helpommin ohi. Luontoloinen ja Mr. ovat juosseet jo noin tunnin verran, ja kuulen jälkeenpäin, että he ovat sen verran lähellä, että kuulevat starttipistoolin ja huokaisevat mielessään, koska tietävät jäävänsä kävelijöiden massan taakse. Näen Luontoloisen vanhemmat sen verran, että ehdin huikata terve, käydä heittämässä high fivet ja kuulla kannustukset, kun he ovat jo jääneet taakse.

2.-4. kilometrit. Pujottelemme Vuokon kanssa ohi massasta ja meitä ohitellaan näppärästi. Sykkeet huitelevat 170 tienoilla, ei tästä tulekaan sellainen rauhallinen pk-lenkki, kuin ajattelin. Totean, että sehän on ihan jees, koska kummallakaan ei tee pahaa tämä tahti. Se on hyvä Vuokollekin, joka pääsee varmemmin omaan tavoitteeseensa tällä tavalla. Varmistelen että kaikki on ok ja totean pari kertaa, että voidaan me juosta hitaampaakiin: yritykset juosta hitaampaa eivät onnistu, jotenkin massassa juostessa ei vain voi pitää yllä omaa normaalia tahtia!
Yhtäkkiä kolmannen ja neljännen kilometrin tienoilla joku painaa käden hartialleni. Aivot kelaavat melkein kaksi sekuntia, että se on joko Vuokko, joka muuten eksyisi minusta, tai Luontoloinen on saavuttanut meidän, onko se mahdollista?! Vilkaisen taakseni ja Mr. Luontoloinen, rinnallaan Luontoloinen, ovat tosiaan vetäneet todella hyvää tahtia eteenpäin. Tsemppisanojen vaihdon jälkeen kaksikko katoaa pian näkyvistämme.

5. kilometri. Toivotan Vuokolle onnea, sillä tiemme ovat eroamassa nyt, ja heittelemme pari leffavuorosanaa toisillemme. "See you at the finish line", koska me ollaan coolei sillä tavalla. Sykkeet näyttävät 170 vieläkin, ja yritän niitä pudottaa: koko juoksun teema onkin "oho, pitäiskö hidastaa".

6.-7. kilometri. Vauhdit kiihtyvät ja koitan hillitä itseäni. Ei tässä ole kiire. Ei mikään kiire. En ole tekemässä mitään aikaa. Kaikki on ok. Shhh. Voin sitten vetäistä kaksi viimeistä kilometriä vähän kovempaa.

8.-9. kilometri. No niin, nyt saa tempoa just niin kuin haluaa. Herttinen sentään, maistuu veri suussa ja keuhkot räjähtää ihan justiinsa. Nytkö sitten loppui mehut?

10. kilometri. Täysstoppi heti kympin alkuun. Keuhkot polttavat. Siellä täällä on jokunen kannustaja, joiden kannustukset auttavat jaksamaan. Jalat kantavat mutta keuhkot eivät kestä, ja ennen kuin ehdin puoleen väliin 10. kilometriä, vauhti alkaa taas hiipua ja sykkeet lyövät tasaisesti yli 170. Sitten kuulen takaani tutun äänen: Luontoloinen ja Mr. Luontoloinen ovat jälleen saavuttaneet minut, ja otan sen verran kiriä, että juoksen heidän kanssaan muutaman sata metriä. Lopulta päästän heidät edelle keuhkojen vetäessä epätoivoisia haukkauksia, ja juoksen ehkä pari sataa metriä yksin.

Yhtäkkiä sisuunnun hulluna: olen jo melkein maalissa kun otan viimeisen loppukirin. Loikin pitkin, arvokkain askelin ohi tytöstä, joka on ohittanut minut vähän aikaisemmin, ja saavun maaliin muutama hassu sekunti Luontoloisen ja Misterin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan aivan loistelias juoksu. On hyvin itsensä voittanut olo. Kokoonnumme kaikki meille saunomaan ja viettämään iltaa: olohuoneessa on tasaisen koomainen fiilis, vessa ja ruoka ovat ainoat syyt nousta seisomaan.

lauantai 6. toukokuuta 2017

TakomoRunners: Mitä muita lajeja harrastat juoksun lisäksi? Entä mitä haluaisit vielä kokeilla?

On jälleen aika kuukauden TakomoRunners-viittauksen! Kuukauden kirjoitusaiheena oli otsikon kysymys, ja vastauksena aion tehdä monta listaa!

Säännöllisesti: 

  • Pyöräily 
  • Salitreeni 
Epäsäännöllisesti, kaivatessani vaihtelua tai kun ehdin: 
  • Uinti 
  • Vaeltaminen 
  • Hiihto 
Hyvin harvoin, 1-3 kertaa vuodessa: 
  • Seinäkiipeily 
  • Melonta 
  • Keilaaminen 
Mitä haluaisin vielä kokeilla: 
  • Sirkuskoulu, telinevoimistelu ja parkour 
  • Kalliokiipeily 
  • Jonkinlainen armeijan maastotreenisysteemi 

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pidä huolta itsestäs, ja niistä jotka kärsii

Olkaa hyvä vain, toivon että biisi soi muidenkin päässä nyt monta päivää putkeen.

Oon seurannut facebookissa sellaista treenaavien tyttöjen ryhmää, joka on yleisesti kannustava ja hengeltään tosi positiivinen ryhmä. Koska mulla on vilkas mielikuvitus, ja olen varsin yliherkkänä haistamaan milloin missäkin suorittamista omien kokemuksieni vuoksi, olen jo havainnut rivien välistä negatiivista pakkomielteisyyttä. Eikä tuo ryhmä ole ainoa, se on ihan tyypillistä juoksijoiden, laihduttajien ja oikeastaan kaikkien "liikuntagenrejen" keskusteluissa.

Missä tahansa liikuntamuodossahan on kapea, hyvin harmaasävyinen kriittinen raja, ja se on ahdistavan, elämänvoiman imevän suorittamisen, ja tavoitteellisen, normaalin tekemisen välillä. Tietysti, jos on tavotteita, niiden eteen joutuu tekemään kovempaa kuin jos ei ole tavotteita. Tämä ei ole aiheena mitenkään kauhean uusi, enkä tiedä onko minulla annettavaksi kauhean viisasta ja pysäyttävää miettimisen aihetta.

En pysty sanomaan kenellekään muulle, missä se raja menee, mutta olen tullut itse paremmaksi huomaamaan sen omalla kohdallani. Oireita on paljon:

  • pakonomainen tarve käydä salilla tai lenkillä, vaikka olisi parempi pitää taukopäivä. TAI pakonomainen tarve tehdä jotain, vaikka yhdellä vapaapäivällä ei olisi mitään merkitystä mihinkään suuntaan. Levoton olo, jos skippaa yhdenkään treenin. 
  • jatkuva itsensä mollaaminen, omien suorituksien väheksyminen, vertailu muihin ja oman tuloksen pitäminen vähäisenä. 
  • mikään ei riitä. "10 kilometriä / puolimara / mara ei ole mitään. Tunnin treeni ei ole mitään. Mikään ei ole mitään." 
  • oman kropan jokaisen pienenkin virheen etsiminen. 
  • sortuminen outoihin dieetteihin ja ihmeaineisiin. 


Jos näitä oireita havaitsee itsessään, pitää pysäyttää hetki ja muistaa, että meillä on edessä vielä vuosia, joiden aikana saavuttaa tavoitteensa. Mikä ikinä se tavoite onkaan, se ei ole sen arvoinen, että polttaa itsensä ekan vuoden tai kahden sisällä niin poikki, että into lopahtaa täysin ja jokaisella treenikerralla sykkeet tapissa miettii että jaksanko, menisinkö vielä, tämä ei riitä. Tämä on se juttu, mitä kukaan ei usko, ennen kuin on omalla kohdalla liian myöhäistä. Yritän sanoa, että sen lisäksi että meillä on aikaa treenata, meillä pitäisi myös olla aikaa levätä välillä ja tehdä jotain ihan muuta: jos treenaamisesta tulee koko elämä, elämä voi muuttua hieman tylsäksi ja konemaiseksi. 

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kokkola CityRun 2017: part 3

Heipä hei taas!

Koska olen liian innostunut ja vauhdissa, ajattelin esitellä teille Kokkola CityRunia vielä vähän lisää! Kyse on omasta lempparitapahtumastani, siitä ihan aidosta ensimmäisestä juoksutapahtumasta, johon osallistuin, joten tämä lempilapsi ansaitsee vähän taustojen kartoittamista.

Seuraa tietoisku:

On vuosi 2017 (oho!) ja 11. kerta kun KCR starttaa. 2007 oli tapahtuman järjestäjän Keplin 10-vuotisjuhlat, ja tämän tyyppistä tapahtumaa oli toivottu. Osallistumisia odotettiin noin 500: tuloksena oli 1866 osallistujan virta! Kuten Keplin omassa esittelyssäkin todetaan, juoksu on koko ajan lisännyt suosiota, mikä näkyy vuosi vuodelta lisääntyvässä ajanotollisten osallistujien määrissä. Ja ylipäätään osallistujien, ensimmäisen vuoden vajaasta paristatuhannesta määrä on noussut n. 2500, ehkä hiukan yli: se on komea massa, joka lähtee liikkeelle kapealla kadulla yhtenä rupeamana (miinus tietysti puolikkaan juoksijat, jotka aloittavat juoksunsa noin tuntia ennen lyhyemmän matkan kulkijoita). Huippuvuotenaan kisa houkutti yli 3000 osallistujaa.

Lähtijöissä on yksityisihmisten lisäksi myös paljon yritysten porukoita, mikä on omasta mielestäni aika yllättävää. Yritysporukat pistävät silmään porukasta yleensä omilla paidoillaan, ja mielestäni ajatus yhteisestä työn ulkopuolisesta tavoitteesta on viehättävä. Omalla työpaikalla moinen tuskin onnistuisi, se vaatisi liikaa järjestelyä että saadaan treenattua yhdessä, kun kaikilla on kuitenkin oma elämä.

Ja hei, jotta tämä ei menisi liian tylsäksi faktojen esittelyksi, niin tärkein viimeisenä: puvut. Vuodesta toiseen Kepli palkitsee mielestään parhaiten pukeutuneen henkilön tai ryhmän, ja tänä vuonna palkinto menee sille/niille, jotka raadin mielestä parhaiten onnistuvat kuvastamaan ja juhlistamaan 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyttä! Omassa historiassani on tylsästi vain yksi pukeutuminen, mutta ehkä tänä vuonna pidemmästä matkasta huolimatta pukeudun teeman mukaisesti. Suunnittelin jo tässä leijona-maskottipukua, koska se ei ihan vissisti ole liian kuuma tai mitään. 😉

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kokkola CityRun 2017: part 2

Tämän viikon juoksutreeneiksi on tullut alkuviikon 5 km ja tämän päivän 10 km TakomoRunners-lenkki, joka seurasi suunnilleen tulevaa Kokkola CityRunin reittiä. Laitoin toiveikkaasti aamulla aurinkorasvaa, ja about puoli tuntia ennen lenkin alkua alkoi tulla lunta: mutta meitähän ei pieni kelimuutos hidasta tahi pysäytä!

Lenkki meni hyvin, ja hitaasti, mutta vauhdillapa ei juuri ole väliä: plus etten tunne mitään häpeää siitä, että pyysin hidastamaan vauhtia kun sykkeet alkoi kohota! Kamalaa treenikiriä en siis aio ottaa, vaan pohjakunnolla mennään. Nämä hurjat 15 km + muutama hassu mattokilometri ovatkin ainoaa "treeniä", joka on keskittynyt nimenomaan näihin juoksukuvioihin.

Juteltiin vähän lenkin aikana tavoitteista, ja ihailen suunnattomasti muiden kykyä suhtautua omiin puolikkaan tavoitteisiinsa rennosti: "eeeei ole mitään aikatavoitetta, jos tuntuu, että jaksaa nopeampaa, niin sitten juoksen nopeampaa, muttei muuten". Itsellähän se menisi niin päin, että ensin monta kuukautta etukäteen päätetään vauhti, ja jos siihen ei kyetä, angstaan kuukauden ja sitten lopetan vuodeksi koko touhun, enkä edes liioittele kuin hiukan. 😁 

Mielenkiintoisesti poden tänään lenkinjälkeistä huonoa oloa. Tuntuu, että vatsa kuplii todella pahasti ja selkä, joka on nyt muutaman päivän ollut kiukkuinen ja juminen, tuntuu puristavan niin kamalasti, että kohta oksennan. Keksispä mistä tämmöinen johtuu! Eiköhän tuo kohta hellitä.

No mutta kuitenkin. Jeee, Kokkola CityRuniin on enää muutama viikko! Onpa hauskaa juosta pitkästä aikaa!

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Treenisuunnitelmien uudistamista

Koska orgaanisessa oliossa, eli minussa, ei ole mitään varmaa ja muuttumatonta, on ollut pakko entrata vähän treenisuunnitelmia. Suorittaja minussa on hampaat irvessä, että ei ei ei kun oli hyvä suunnitelma, niin se nyt sitten tehdään kiltisti loppuun asti. Koska nyt olen vähän tietoisempi suorittajasta itsessäni, olen nauranut itselleni aika röyhkeästi päin naamaa ja todennut että katotaanko. 

Joten nilkka- ja coretreenit, tervetuloa temppeliini. Nämä on nyt upotettu aika hyvin salitreenin sisälle: käyn salilla sen pari kertaa viikossa, ja teen aika lailla kaikki lihasryhmät molemmilla kerroilla, koska treenikertoja on niin vähän. Eli perusosa 2 salia + 2 aerobista + 1 heittotreeni pitää paikkansa, ja näihin voi sitten upottaa sellaista, minkä kokee tarpeelliseksi. Nytten heittotreeni on aika lailla kävelyä tai takapihan rimpuilutelinettä, mutta lähestyvän Kokkola CityRunin kanssa keskityn pikkuhiljaa jälleen juoksuhommiin. 

Kevät tulee, ostin jo aurinkorasvan! 

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Johdatus hiihtovaellukseen

No niin! Ensimmäinen askel kohti pitkää hiihtovaellusta on otettu. Käytin kerrankin loman alun hyödylliseen toimintaan, pakkasin sukset ja rinkan ja astahdin 1:49 junaan. Raiteet veivät minut Lahteen Arktiset Avotunturien arktisen hiihtovaelluksen johdatuskurssille. 

Viikonloppu alkoi kahvilla ja leivällä. 
Sen perään vedettiin muutaman tunnin teoriaosuus siitä, miten arktisilla ja tunturialueilla selviydytään ja miten toimimalla reissusta tulee siedettävä. Juteltiin varusteista ja leirikäytännöistä, sekä liikkumisesta itsestään. 

Teoriaa on hyvä seurata käytännön harjoitteilla, joten siirryttiin Vesijärven rantaan, jaettiin varusteita, käytiin vähän läpi reissuvalmistelua ja alettiin hiihtää. Itse reissussa tahdin on tarkoitus olla 3-4 legiä, ruokatauko, 3-4 legiä: nyt vedettiin yksi legi (50 minuuttia hiihtoa, jota seuraa 10 minuutin tauko), ruokatauko ja puolikas legi, jonka päätteeksi leiriydyttiin. Seuraavana aamuna harjoiteltiin läpi aamutoimet ja liikkeellelähtö, ja rannassa varustehuolto. 

Tämä oli hyödyllinen viikonloppu. Leiritoimet, varusteet ja toimiminen oli tuttua hössäkkää, eikä uutta infoa tullut kuin pidempien reissujen suunnittelun osalta. Oli tosi jees tutustua muihinkin kuin "oman porukan" telttakäytäntöihin. Se tärkein osio oli kuitenkin tämä: Joudun muuttamaan hieman treenisuunnitelmiani. 

Nopeasti kävi selväksi, että mulla on keskivartalon kanssa ongelmia. Kunnon puolesta jaksaa kyllä vetää ahkiota enemmälläkin painolla, mutta alaselkä alkoi nopeasti väsyä ja, koska tykkään tehdä asioita kuitenkin silleen epämukavuudensietokyvyn rajoissa, asialle pitää tehdä jotain ennen täysipäiväistä legittämistä. Tämän saman keskivartaloasian voi muuten todeta rinkan kannossa, mutta se ei ole koskaan ollut hankaloittava tekijä: rinkka vain lepää alaselän päällä ja jalat tekevät suurimman työn. Nyt koko voimabalanssi muuttui sen verran, että alaselkä alkoi säteillä ylöspäin, jolloin jatkuva sauvojen käyttö yhdistettynä tähän säteilyyn alkoi vetää lapojakin tukkoon. Tämä keskivartaloasia ei ole ihan uusi, olen sitä aikaisemminkin epäillyt ja tämä vain vahvisti ns. vanhaa tietoa. Mitään en ole asialle kuitenkaan tehnyt, koska argh, keskivartalotreeni on epämukavaa! Tässä on vähän sellaiset fiilikset että ♫ hello darkness, my old friend, lankkutreeni tuli taloon. 🙈

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kokkola CityRun 2017: part 1

Ja näin napsahti taas uusi vaihde päälle. Sain TakomoRunners-yhteistyönä osallistumispaikan KCR 2017-juoksuun. Se on paluu juurille: tämä on se mun ihka eka juoksutapahtuma, ja ensimmäisenä vuonna vielä jonkinmoisena Putous-fanina juoksin Luontoloisen ja toisen kaverin kanssa Putous-hahmoina hurjat 7 km. Lämmin muisto: olin juossut koko talven pakkasilla ja yhtäkkiä toukokuun alussa nasahti mittariin +35 astetta. Vuosi taisi olla 2013. Siitä seuraavana vuonna laukoin sitten sen yhden ainoan puolimaratonin, jonka jälkeen en ole vielä onnistunut taikomaan itsestäni juoksuhaluja samaan. 

Tämä tapahtuma on sellainen fiilistapahtuma: lähipaikkakunnat keräävät juoksutiimejä ja porukka treenaa yhdessä. Paikalle saa tulla totisena puolimaraajana tai vaikka vaaleanpunaiseen tutuun pukeutuneena. KCR:n tavoite on käsittääkseni nimenomaan työkyvynylläpidossa, joten allekirjoittaneellehan se sopii oikein mainiosti. 

Meitsin matkaksi tulee hurrrrjat 10 km, koska hei, en vaan jaksa treenata ja kymppi on kaksi vitosta, ja vitosen juoksee kuka vaan. (Tällä samalla logiikalla voi juosta myös 20 tai vaikka 200 km: hei se on vaan kaksi(kymmentä) kymppiä, ja kymppi on vaan kaksi vitosta, ja vitosen nyt juoksee kuka vaan.) 

Jos joku on juuri tänään saanut idean juosta 10 km sohvan pohjalta ponnistaen, tässä olisi suunnitelmaa miten vielä ehtii nipin napin saada itsensä "juoksukuntoon" toukokuun 2. viikonlopuksi: 
  • Tee lyhyitä, hitaita lenkkejä. 
  • Pidä taukopäiviä! Muuten menee jalat rikki. 
  • Hyväksy, ettet välttämättä juokse koko matkaa, mutta koska aikarajaa ei ole, tulet ihan varmasti maaliin vaikka kävellen. Tämä ei ole niin kauhean totinen harrastus, jos ei halua. 😸
  • Usko itseesi. Sä pystyt tähän. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

TakomoRunners kaverikirja

On taas kuukauden TakomoRunners-haasteen aika! Tässä kuussa täytetään kaverikirjaa.

Kuka olet: Olen Maria.
Missä päin vaikutat: Vakutaan rannikolla! 
Mitä teet työksesi: Olen koodaaja ja insinööri.
Mitä harrastat: Kaikenlaista liikuntaa ja pelaamista. Vessassa luen salaa kirjoja. Huhu kertoo, että omistan myös takapihan, jossa on kukkaistutuksia ja kiipeilyteline, mutta en kommentoi.
Lempiruokasi: Ai herranen aika. Lainatakseni kaveriani, "Ruokaa, mun lempparii". Ehkä suurin suosikki on uunicurrykana, ja koska olen Parempi Ihminen ja Tosi Hyveellinen, kasvikset.
Mitkä on lempilajisi: Pyöräily on aikast kivaa. Salilla on myös ihan hauskaa tällä hetkellä. Mun lempilaji vaihtelee fiiliksen mukaan.
Minkä merkkinen juoksukenkä olisit: Asics. Tuttu ja tosi basic, niin sanoakseni.
Kerro lempparikisasi jos sellaisia on: Kokkola CityRun, ehdottomasti. Ensimmäinen johon osallistuin.
Mikä on paras juoksutuloksesi: Jaha, miten tätä tulkitaan? Oma paras juoksutulokseni on varmaan 21 km. Jos on oikein salapoliisi, löytää varmaan myös mun tuloksia netistä. ;)
Mikä on mieleenpainunein liikuntahetkesi: Erään vaelluksen iltana jalat oli jo niin lopussa, että tutisutti, ja taiteilin jäisessä rappakivikossa hämärtyvässä illassa kohti tupaa. Toisaalta, vedin kylmiltäni 18 km lenkin ja sain ekaa kertaa elämässäni pohkeeni kramppaamaan - ei ole tarpeeksi kirosanoja kuvailemaan sitä fiilistä kun jalkapohjasta polveen lihakset supistelee. En ehkä koskaan halua synnyttää, niin kamalaa se oli.
Mitkä ovat vahvuutesi liikkujana: En haukkaa liian isoja palasia. Tasainen, hidas pakertaja.
Entä heikkoutesi: Alan suorittaa herkästi ja jokainen missattu lenkki tai harjoitus painaa.
Jos saisit lisätunteja vuorokauteen: Haluaisin sanoa, että sivistäisin itseäni ja järjestäisin ihan vissisti vaatekaapin, mutta rehellisesti varmaan vaan pelaisin enemmän.
Mitä haaveita sinulla on juoksun suhteen: Tällä hetkellä ei niinku mitään! Mutta olis ihan kivaa joskus tempaista uusi juoksuvaellus.
Missä maassa haluaisit juosta: Jossain etelänmaassa!
Keksi itsellesi supersankarinimi seuraavaa juoksukisaa varten: Super Maria olis ihan tylsä, joten Yön Synkkä Laukkoja. 

torstai 2. maaliskuuta 2017

Motivaatio =/= itsepetos

Mulla olis nyt jälleen teille suuria viisauden sanoja jaettavaksi, eli miten minä henkilökohtaisesti huijaan itseni ulos ovesta liikkumaan silloin kun motivaatio ei riitä. Perustuu tositapahtumiin.
  1. "Mä laitan ihan huvikseni nyt tässä vaan nää lenkkivaatteet päälle, en mä siis ihan oikeasti ole menossa ulos." 30 minuuttia myöhemmin: "no mulla on jo vaatteet päällä, kyllä mä nyt menen." 
  2. "Mä teen ihan vain lyhyen lenkin." 
  3. "Mä teen ihan vain kevyen treenin." 
  4. "No mä pyysin kaverin/lupasin jo kaverille että menen, en mä nyt enää voi perua." 
  5. "Jos en tee niin sitten on paska fiilis myöhemmin." 
  6. "Mulle tulee parempi mieli heti kun oon lenkillä." 
Mutta ihan rehellisyyden nimissä, jos motivaatio on pitkään kateissa, usko kokenutta ja väsynyttä sielunsisartasi, ja keksi jotain muuta tekemistä. Edellä mainituilla konsteilla olen saanut itsestäni irti treenin, mutta motivaatiota se ei ole herättänyt uudestaan. Pidä tauko, relaa pari viikkoa, lakkaa miettimästä mitä pitäisi tehdä, ja tee jotain aivan muuta. Mää nyt tietysti kirjoitan tätä tilanteessa, jossa on ollut pakko pysäyttää koko pyörä ja miettiä uudenlaisia selviytymiskeinoja: motivaatio tämän kirjoittamiseen on että itse muistaisin seuraavan kerran, kun pitää oikein purra hammasta, että mikäs pakko mun on tehdä yhtään mitään. Lepokin on ihan sikahyvää treeniä. Koska musta on kivaa olla tuomion äänenä: te ette välttämättä koe tätä omakohtaiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ällöihq loppukaneetti: pidetään hei huolta itsestämme, jookos! 

tiistai 21. helmikuuta 2017

Työuupumuksesta

Sillon kun alunperin kerroin, että työuupumus hopladaa, puhuin jonkinlaisen aikajanan tekemisestä tänne blogiin.

Koska se työuupumus imi kaikki voimat, en ole jaksanut jakaa synkistelyjäni ja valon hetkiäni. Aikamoista aaltoilua tämä on kuitenkin ollut, ja koska en ole silleen aina ihan kosketuksissa omaan tunne-elämääni, tällainen tunnehuuru on tosi ihmeellistä. Kävin kolme kertaa työpaikkapsykologilla, jonka ainoa ratkaisu ongelmaani oli tarjota sairaslomaa, mitä en suostunut ottamaan, koska halusin "jotain oikeaa" ratkaisua: että joku aukoisi mun kanssa mistä nämä mun paineistumiset johtuu. On ihan ilmiselviä syitä, mutta sitten on sellaisia, joita en ihan kykene itse käsittämään. Ja ne ilmiselvätkin syyt herättivät vain lisäihmetystä, koska olen ennenkin käsitellyt ihan samoja asioita ja päässyt helposti niiden päälle, ja nyt en.

No, puolivuotinen tarina lyhyesti, olen palaamassa sinne työpaikkapsykologille ja nyt olen valmis siihen sairaslomaankin. Kun yhdistää itsepäisen "minä en ole mikään hento lasienkeli"-ajattelun ja toisaalta voimattomuuden ajaa omaa asiaansa, tuloksena on pitkittynyt toipuminen. Käytännössä se näkyy kaikenlaisina kivoina oireina, joista treenille parasta on tietysti jatkuva flunssakierre ja sykkeiden hervoton poukkoilu ylärajoille kevyessäkin liikunnassa. Paras päätös, mitä tämän koko episodin suhteen olen tehnyt, oli ehdottomasti se pitkän pitkä treenitauko, jonka aloitin kesällä. 

Nämä asiathan ei koskaan ole semmoinen selkeä syy-seuraussuhde, vaan valtava kimppu asioita, jotka tuntuvat tietyllä tapaa tapahtuvan samaa aikaa jatkuvasti, pitkän aikaa, ennen kuin yhtäkkiä tulee niistä tietoiseksi. Kuvittele siis, että seuraavat asiat tulivat minulle selväksi yhden sekunnin sisällä: 
  1. Treenitauko oli tosi jees. Näen selkeän eron mm. kuntotestin tuloksessa kesän ja nykyhetken välillä. Rauhoitin oman tilani aika lailla 3 salia/vko-tilaan, ja ne vedin toki yrittäen saada edistystä aikaan, mutta tosi rennolla fiiliksellä, että jos ei tuntunut että jaksaa, niin sitten en tehnyt väkisin. 
  2. "Onpa outoa, miksi tajuan, että mun ongelmaan on ratkaisu ihan melkein tuossa, mutta en jaksa prosessoida ihan kokonaan läpi tätä ongelmaa että löytäisin ratkaisun...?" 
  3. Ai mä olen taas uupunut? :O 
  4. Nyt kun stressi taas on koholla, yritän kontrolloida elämääni treeniohjelmalla... 
  5. mutta samalla kun kontrolloin elämääni treeniohjelmalla, hoen itselleni että tämä ei lähde käsistä, ei lähde. 
  6. ...ja seuraavana päivänä mietin pakkomielteisesti, että oikeastaan pitäisi ehkä käydä salilla/hiihtämässä/SUORITTAMASSA edes jotain! 
  7. ...koska siitä tulee ihan hiton hyvä olo, vaikkei jaksaisikaan aivan täysillä. 
  8. Ja sitten seuraavaksi nautitaan alkavan flunssan fiiliksistä. 
  9. Pitäisikö ehkä tässä vaiheessa nyt ihan oikeasti tehdä jotain, ehkä vaikka mennä sinne työpaikkahoitajalle etsimään apua. 

Kaksi eroa vanhaan: 1. Nyt ihan oikeasti, aivan niin kuin oikeasti "aikuisten oikeasti" tajuan, ettei mun ole pakko tehdä yhtään mitään. Vaikka julistaisin, että osallistun kaikkiin näihin sataan tapahtumaan, ei ole häviö eikä häpeä, vaikken osallistuisi yhteenkään niistä. Mulla on vielä vuosia jäljellä osallistua niihin myöhemmin. 2. Bongaan näitä asioita heti alkuvaiheessa. Ehkä mulla on vielä jotain toivoa aikuistua?

Päivitys: Tätä mun "eipäs treeniä - juupas treeniä"-jumppaa on varmaan aika selkeää seurata. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Google, tohtoreista paras





Tämä on varmaan jälleen kerran ihan jo aiheensa puolesta superpitkä postaus. Olen ajatellut kerätä itselleni talteen kasan linkkejä muistuttamaan, että hankalaan oloon on usein olemassa jokin ratkaisu. Tarkoituksena on siis lähinnä ylläpitää sellaista minikirjastoa go-to-ratkaisuista, jotka yleensä unohdan kun vaiva on poistunut, ja seuraavalla kerralla taistelen saman asian kanssa uudestaan.

Silleen disclaimerinä taas, nämä eivät missään tapauksessa korvaa ammattiapua: jos on huono olo tai jalka irti, lääkäri on varmasti parempi paikka aloittaa kuin Google. Sen lisäksi on hyvä ottaa huomioon, ettei minulla ole minkään sortin koulutusta, jonka antamalla auktoriteetillä voisin arvioida uskottavasti niksi-Pirkkaosioni tieteellisyyttä tai pätevyyttä. 


    Huimaus
    • Raudan puute. Ilmeisesti rauta-arvot voivat olla viitearvojen sisällä vaikka potisi anemiaa. Mulla ei hemoglobiini pysy normaalissa ja sitä pitää aina välillä nostaa kuurilla, mutta aina pitää uudestaan käydä läpi sama "hmm, mistä tää ny vois johtuu"-prosessi. 
    • Matala verenpaine. Syitä on tietysti monia, mutta itsellä tämä yhdistyy aina suolan, oikeastaan varmaan jodin, puutteeseen. Myös nestehukka voi tehdä tätä, joten siitäpä arvailemaan kumpi on kyseessä. 
    • Lihasjumi niskassa tai selässä. Tehokasta venyttelyä ja hierojalle! 
    Kummalliset silmäoireet 
    • Suola/jodi. Liittyy selkeästi suolan saantiin. Tulee sellainen olo kuin silmät pullottaisivat päässä ja pitää oikein keskittyä, että sulkee silmät. 
    • Nestehukka. Silmät kuivuvat ja tulee outoja näköhäiriöitä. Olo helpottuu suht nopeasti kun alkaa hörppiä vettä. 
    Lihassäryt, kroppa palautuu huonosti 
    • Alkava flunssa
    • Treenin muutokset. Doh, mutta kirjataan nyt ylös kuitenkin. 
    • Ruokavalio pielessä. Liian vähän jotain, liikaa jotain. Oireistosta pystynee päätellä ainakin jonkin verran mikä voi olla pielessä. Tarkennan omia muistiinpanoja sitä mukaa kuin tulee vastaan. 
    Hengitysvaikeudet 
    • Se flunssa
    • Allergiat
    • Astma
    Treeni "ei toimi", voimattomuus, tympäisy, väsymys, ahdistus, levottomuus 
    • Stressi
    • Ylikunto. Mikäli edellämainituista ei apua löydy, voi ruveta käymään läpi ylikunnon pitkää oirelistaa. Tälleen maallikolle netistä löytyy aika ristiriitaisia näkemyksiä siitä, miten helppoa tai vaikeaa itsensä on ylikuntoon ajaa, mutta suurimmassa osassa lähteitä, joita itse olen kolunnut läpi, ylikunnon saamiseen on riittänyt pitkäaikainen liian kova treeni liian heikosta lähtökohdasta. Hoitona ei taida auttaa kuin höllääminen, ja treenin karsiminen raakasti. 

tiistai 14. helmikuuta 2017

Vuosi 2017: kohti ääretöntä ja kunnolla yli!

Takomorunners haastoi kirjoittajiaan tarinoimaan vuoden 2017 haasteista.

Mulla jatkuu tämä löllöily juoksun kanssa ihan vissisti, nyt ei vain nappaa yhtään. Sen sijaan koitan nostaa kuntoa ensi vuoden tiukkailua varten: eli vuoden 2017 tavoitteena on kunnonkohotus vuoden 2018 alun hiihtovaellusta kohti! Se tarkoittaa, että siellä täällä saatan pistää askeleen tai jopa pari juoksutahdissa. Mulla on aina vähän pitkiä nämä suunnitelmat, olen lukenut että normaali-ihminen saattaisi päästä vähän nopeamminkin sellaiseen kuntoon, ettei tarvitse kiroilla ylämäessä ahkion kanssa. Onnekseni voin sanoa tekosyyksi lumenpuutteen noin kesäkausilla: oikeasti olen ollut niin pitkään vähällä treenillä, etten usko jaksavani omassa epämukavuuden sietorajassa kovin pitkää reissua, varsinkaan muiden tahdissa. Näin amatöörinä arvioin palautuvani vuodessa vanhaan kuntoon ja sen yli.

Mun suunnitelmat menee siis about näin:
5 treeniä /vko, 2 aerobista, 2 voimaa ja yksi heitto. Heitto voi olla jompaa kumpaa, tai jotain ihan muuta, fiiliksen mukaan. Lisänä yhtenä päivänä vähintään puolen tunnin venyttely, mieluummin vielä pidempi.

Nyt talvikauden aikana se tarkoittaa mahdollisimman paljon hiihtoa, ja muuta "lajinomaista treeniä". Juoksen vähän, teen vähän alkavaa nousutreeniä. Teen koko kroppaa vahvistavaa treeniä. Tälleen sivuhuomautuksena, tuossa kun aloin noita hiihtohommia tekemään, jouduin ottamaan lisäksi nilkkatreenit: luulis alamäkitutinoiden loppuvan pian kun tottuu hommaan muutenkin ja saa vähän vakautta tuolle sektorille.



Kesäkaudella teen paljon aerobista ja enenevässä määrin nousutreeniä. Voi olla, että saa paikalliset taas pudistella päätään kun vedän lähirinteessä valjaissa pulkkaa ylämäkeen, jos jostain valjaat itselleni löydän. Varmaan teen aika paljon pyöräillen, jonkin verran juosten. Tarkoituksena ei ole niinkään matkallisesti pitkä suoritus, vaan ajallisesti. Voimatreenejä ei sovi unohtaa, mutta luulen, että kesällä teen mahdollisimman paljon mitä huvittaa pihalla, ja palaan salille vain kun on niin kuuma että ulkona sulaa naama. Kesän lopulla on tehotesti sille nousutreenille, kun vaelluksella noustaan taas vaihteeksi rinteitä. Josko tällä kertaa menisi ilman ainaisia narinoita?

Syksyllä pistetään viimeiset pyöräilyt ja juoksut, jatketaan niin pitkään kuin mahdollista, plus sitä voimahommaa.

Ja kun talvi tulee, heti kun ladulle pääsee, alan vetämään laturagea kanssakansalaisille: "!#¤&/¤ latua!". Unohtamatta sitä voimailua. Tai venyttelyä. Vannon etten koskaan unohtaisi venyttelyä.

Että näillä mennään, katotaan kauanko tämä suunnitelma pitää. Nyt on ainakin aika vahva fiilis, että on jotakin kivaa edessä ja jaksaa treenata sen eteen. Teen mikä tuntuu hyvältä, ja jos yhtään tuntuu, että alkaa taas jutut painaa niskaan, otan taukoa kaikesta ja teen jotain ihan muuta. Jotain pitää ihmisen oppia siitä kun yhden kerran loppuu voimat. 

PS. Hähä, en kiusallanikaan pyydä anteeksi pitkää kirjoitustaukoa.