torstai 8. kesäkuuta 2017

Ihmiskokeita!

Mulla on taas ollut pitkästä aikaa vaihtoehtoista toimintaa! Juostua on tullut, mutta vain matolla, mutta hei: useamman kerran viikossa! 💥

Tämä intoilu ja ihanuus alkoi tosi hyvästä ideasta ottaa osaa FitFarmin Superdieettiin. Yksi kaverini kävi sen läpi ja hoikasta olemuksestaan huolimatta pudotti painoa, joten vaikuttuneena tästä päätin että no mikä ettei, testataan!

Kerron SD:stä sen verran, että nyt on menossa viikko 5. Dieetti alkaa starttiviikolla, jonka aikana panikoidaan ja ahdistutaan kaikki treenit ja ruokavaliot ja muut suunnitelmat kuntoon. Tämä ei ole vaativa dieetti, mutta se vie varmaan pari kolme iltaa, että saa luettua kaiken matskun ja kasattua ostoslistan. 3. ja 6. (eli jos starttiviikko lasketaan mukaan, 4. ja 7. viikolla) on tankkauspäivät, ja ne kannattaakin varmaan suunnitella omien juhlien ympärille. Itse katsoin että kappas vain, 3. viikko sattuu valmistujaisviikolle ja 6. juhannukselle, joten sehän vaan passaa.

Painoa ei ole pudonnut. Tai no alussa lähti pari kiloa varmaan nesteitä, senttejäkin vähän, mutta ne ovat nyt sitten palanneet tankkauksessa. Huomaan, että lihakset ovat kyllä kasvaneet, mutta rasva ei ole lähtenyt siitä päältä minnekään. Toivottavasti tässä nyt alkaa pian tapahtua jotain, menee kyllä muuten hukkaan. Dieetin treeniosiossa on paljon salia ja älyttömästi aerobista liikuntaa, joka on itselleni ollut pk-lenkkeilyä hitaampaa hölkkäämistä, jotta sykkeet pysyvät todella alhaisina. Mutta kaikki lasketaan?


Toinen testi onkin sitten vähän... oudompi. Mulla on pitkä historia kalmankalpean ihon onnellisena kantajana, ja kesäisin olenkin se yksi, jota sattuu katsoa kun sinertävän vaalea iho heijastaa aurinkoa - uskon olevani jotain sukua Twilight-vampyyreille, glitteriä vielä vähän pintaan niin ei mitään eroa. Mystisesti en sinänsä pala herkästi, mutta en kyllä ota sitten väriäkään kuin sen verran, että jos silmiä siristää, näkee sävyeron käsivarren sisäpinnassa vs. kämmenselkä.

Tämän innoittamana ostin sitten Dermosilin Solistica-pillereitä. Yhdessä pakkauksessa on kahden kuukauden tarpeet, ja paketti lupaa terveen sävyn myös ilman aurinkoa. Katsotaan miten käy! Nyt viikon jälkeen ei tietysti vielä ole mitään kovin vaikuttavaa muutosta nähtävissä. Pitää etsiä, josko viime kesältä olis kuvia tallessa, että näkee tuleeko mitään mitattavaa eroa oikeasti näkyviin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti